THE FINAL PAREMPIKIN VOISI OLLA

Loppu 1 netti
Alku nettiin 2

Taustamusiikkia lopun tunnelmointia varten:

Loppu netti

Matka tänne oli odotettua pidempi…

Aloitin piirtämään Parempikin voisi olla -sarjakuvaa opiskellessani Limingan Taidekoulussa vuonna 2011. Kuulin siellä sarjakuvakilpailusta, johon voisi osallistua 24-sivuisella tarinalla. Jostakin syystä päätin ottaa osaa ja tehdä supervauhtia sarjakuvan, jossa en häpeilisi esittää asioita ja ajatuksia aika ronskisti.

Limingassa ollessani uskalsin alkaa piirtämään rohkeampia juttuja ja tämä sarjakuva oli ensimmäinen sellainen työ, jossa en rajoittanut itseäni ollenkaan. Piirsin ekat 24-sivua luokastani löytyviin keltaisiin A3-papereihin. En saanut sarjakuvaa valmiiksi, sillä tarina jäi pahasti kesken. Stoori jäi joksikin aikaa pöytälaatikkooni pölyyntymään, kunnes päätin julkaista sivut eräällä keskustelufoorumilla, jossa sarjakuva keräsi pienen vankan yleisönsä. Tästä innostuneena julkaisin 24-sivua myös täällä blogissani ja aloitin jatkamaan tarinaa. Aluksi puhuin tämän sarjakuvan olevan minulle kaikista projekteistani vähiten merkittävin, mutta pikku hiljaa se kasvoi ja muodostuikin mielenkiintoisimmaksi sarjakuvaksi mitä olen koskaan tehnyt.

Joku sanoi minulle kerran että tässä kuvataan nuorten ajatuksia todella realistisesti. Minä vain keksin tätä sarjakuvaa sitä mukaan kun uusia sivuja syntyi, sillä loppupeleissä tällä on varsin vähän tekemistä oikeassa elämässä tapahtuneiden asioiden kanssa.

Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet seurata ja kommentoida. Viimeistä sivua luonnostellessani pillahdin kyyneliin, sillä en tule koskaan piirtämään näitä hahmoja enää. On ollut mielettömän hauskaa seurata hahmojen kehitystä ja edesottamuksia.

Kiitos Toni, Urho, Outi ja Marco kaikesta!

EDIT:
Laskin juuri kaikki sivut yhteensä ja kokonaismääräksi tuli huikeat 180 sivua! Menen juhlan kunniaksi ostamaan Hesburgerista kerrosaterian. 😀

Advertisements

Tietoja Teräskäsine

25-vuotias oman tiensä kulkija, joka tykkää piirrellä sarjakuvia ja fanittaa Nintendoa. Sarjakuvien lisäksi maalaan akvarelleja ja kuvaan myös videotaidetta. Tilauspyynnöt voit lähettää osoitteeseen ahonen12@gmail.com
Kategoria(t): Parempikin voisi olla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: THE FINAL PAREMPIKIN VOISI OLLA

  1. Sample sanoo:

    Juuri ehdin ulista, että deadline meni jo. Hyvin loppui tämä stoori!

  2. Outi sanoo:

    Ystävyys voitti rakkauden…

    • Teräskäsine sanoo:

      Parempi näin. Paremmin ei olisi voinut käydä. : /

      Jotkut kulkevat matkansa aina yksin, vaikka aina olisikin joku lähellä. Yksinäisyys ei ole niin mustavalkoista kuin ajatellaan.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s