Kahleista

Videoteostani varten otetut promokuvat.

Muodonmuutokseni on todella raju ja se tapahtuu teoksessa varsin hienosti. Oli tosi sääli pestä meikit pois naamalta, sillä eihän näin kuumaa pakkausta ihan joka päivä vastaan tule. 🙂 Kiitos Merville upeista meikeistä!

_MG_0019

_MG_0041
Minulle sattui aika nolo juttu valokuvausliikkeessä pari päivää sitten tämän teoksen kuvien kanssa. Olin ottanut itsestäni siis vielä rohkeampaa kamaa kuin nämä täällä, jotka tietenkin piti käydä kehittämässä.

Poistuessani kuvieni kanssa, huomasin, että noin puolet niistä puuttui. Jouduin tekemään comebackin valokuvausliikkeeseen, jossa minua palvellut mies laski kuvani ja levitti ne vielä tiskille oikein näkyvästi. Olin kuolla häpeästä, sillä joukossa oli muutamia aika rajuja otoksia. Liikkeen mies ei vaikuttanut kuvista olleen mitenkään hölmistynyt, mutta en tiedä tajusiko hän minun olleen niissä.

Jouduin odottamaan loppuja kuvia liikkeessä 15 minuuttia ja päättelin muiden työntekijöiden ilmeistä, että ovat selvästi kuvilleni naureskelleet. Hävetti kauheesti. Onneksi osaan nyt nauraa jutulle, vaikka liikkeessä tuskin enää kehtaan käydä.

 

 

Mainokset

Tietoja Teräskäsine

27-vuotias oman tiensä kulkija, joka tykkää piirrellä sarjakuvia ja fanittaa Nintendoa. Sarjakuvien lisäksi maalaan akvarelleja ja kuvaan myös videotaidetta. Tilauspyynnöt voit lähettää osoitteeseen ahonen12@gmail.com
Kategoria(t): Elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kahleista

  1. Kyllä sä turpiin tulet saamaan vastakin, mutta taiteilijuus nyt vaan on sitä. On on. En usko että leppoisa näpertely on taidetta, vaikkei turpiinsaaminen määritelmään sisällykään.

  2. Teräskäsine sanoo:

    Näen todellisuudessa eniten verta, hikeä ja kyyneleitä niihin teoksiin, jotka teen kaikkein vapautuneimmin. Mutta se ei tunnu sellaiselta ikävältä puurtamiselta, jossa yrittää väkisin tehdä jotain, jolla haluaisi mielyttää muita. Siinä on kuitenkin se riski, että teoksen henkilökohtaisuus vain kasvaa kasvamistaan, josta syystä sitä ei oikeastaan haluaisi lopulta esitellä kenellekään. Sydämeni jyskytti tätä videoteosta esitellessä niin kovasti, että meinasin melkein pyörtyä luokan edessä.

    Hienon ja mielyttävän teokseen työstämiseen näkee yhtä tavalla vaivaa kuin vaikutuksen tekemiseen ihastuttavaan naiseen. Se voi olla epätoivoista, raadollistakin, mutta se saa sinut näkemään vaivaa ennennäkemättömällä tavalla.

  3. Garo sanoo:

    Tuntuu vähän oudolta sanoa, mutta näytät aika hyvältä naisena =D Pelkkiä kuvia katsomalla en välttämättä olisi edes tunnistanut.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s