Terveiset Clip -festareilta

Olin lauantaina Seinäjoella Clip -videofestareilla. Sijoituin viime vuonna yleisöäänestyksessä toiseksi ja monet muistitivat minut, joka vähän hämmensi. Tapasin mielenkiintoista sakkia, vaikka illan bileissä musiikki soi niin kovalla volyymilla, ettei huutokeskusteluja jaksanut käydä kovin kauan. Käyntikortteja tuli jaeltuja yhdelle jos toisellekin, joka on näkynyt blogin kävijämäärissä. 😛

_MG_0544
Osallistuin kilpailuun Kahleista -videoteoksellani, jossa muutun naiseksi peilin edessä. Olin ainoa kuvataiteen edustaja ja ainoa, joka oli tehnyt videoteoksensa kokonaan yksin. Sain hyvää huomiota, vaikka jotenkin tuntuu, että kaikki taitavat pitää minua Seinäjoella ihan homona. 😆

_MG_0545

En voittanut mitään, jota osasin odottaa. Monet lyhytfilmeistä olivat todella hienosti kuvattuja ja näyteltyjä, joissa yhdessä pääroolia veti Ilkka Villi.

Illan aikana sain juna-asemalla humalaisen seuraani, joka naama veressä selitti kaikkea paskaa. Jaksoin 10 minuuttia kuunnella äijän selityksiä, jonka jälkeen totesin ulkona vesisateessa kävelemisen olevan mielekkäämpää.

Elämäntapa

Muuten oli kivaa. 😉

Mainokset

Tietoja Teräskäsine

25-vuotias oman tiensä kulkija, joka tykkää piirrellä sarjakuvia ja fanittaa Nintendoa. Sarjakuvien lisäksi maalaan akvarelleja ja kuvaan myös videotaidetta. Tilauspyynnöt voit lähettää osoitteeseen ahonen12@gmail.com
Kategoria(t): Elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s