Muutto Pispalasta

Huomenna on tiedossa muutto pois ihanasta Pispalasta. Koko ilta yöhön saakka on mennyt hiestä märkänä asunnon siivoamisessa. En ole koskaan aiemmin hinkannut, mopannut ja imuroinnut näin paljon. Siivouksen jälkeen palkitsin itseni hampurilaisella ABC:lla, jonneka sai eestaas kävellä 14 kilometriä. Teki oikeasti hyvää kävellä keskellä yötä katuvalojen loisteessa ja kuunnella MacGyverin tunnaria. Se olkoot ns. lähtöbiisini Pispalasta.

Pispala on ollut hieno paikka asua. Olen tässä viikonlopun muistellut niitä hetkiä kun saavuin ekaa kertaa tänne asuntoani katsomaan.

Pidin mahdollisuuksiani olemattomina saada asunto, sillä kiinnostuneita oli paljon muitakin. En voinut uskoa että kaltaiselleni taideopiskelijalle annettaisiin kaksio omaan käyttöön, mutta esittelypäivänä oli onneksi paljon mukana tuuria. Alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, sillä vettä satoi kaatamalla, eikä minulla tietenkään ollut minkäänlaista sateensuojaa mukanani. Odotin litimärkänä talon edessä esittelijää, kunnes vuokraemäntä ajoi autolla viereeni. Olin varmasti surkea näky hytistessäni siinä pihalla. Kuitenkin oli onni, että ehdin juttelemaan vuokraemäntäni kanssa rauhassa ennen kuin itse esittelijä saapui paikalle. Jäi silloin tuosta ekasta tapaamisesta vahvasti sellainen olo, että meikäläinen saisi tämän asunnon. Ja muutaman päivän kuluttua sitten sainkin puhelinsoiton, jossa minua onniteltiin uudesta kodistani Pispalassa.

Vuonna 2012 saavuin Ilmajoen galligrafia-kurssilta Tampereelle hakemaan asuntoni avaimet. Ehdin pikaisesti käymään kämpässäni ja nappaamaan alla olevan kuvan.
IMG_4130

Huomenna on lopullinen lähtö tästä asunnosta. On ollut todella hyvää seutua asua ja talon muut asukkaat ovat olleet huippuja, koska en ole heihin törmännyt oikein koskaan tässä kahden vuoden aikana. Vuokraemännälle ostan kukkia ja maalaan pienen taulun kiitokseksi siitä, että otti tämän litimärän nulikan vuokralaiseksi. Itken varmasti ihan pirusti huomenna sulkiessani asuntoni ovea viimeistä kertaa.

Kiitos mahtavista vuosista, Pispala. 😀

Mainokset

Tietoja Teräskäsine

25-vuotias oman tiensä kulkija, joka tykkää piirrellä sarjakuvia ja fanittaa Nintendoa. Sarjakuvien lisäksi maalaan akvarelleja ja kuvaan myös videotaidetta. Tilauspyynnöt voit lähettää osoitteeseen ahonen12@gmail.com
Kategoria(t): Elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s