Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2014

Tauolle

Vaihto-opiskeluista johtuvien kiireiden vuoksi keskityn nyt täysillä kouluuni ja haluan toteuttaa rauhassa uusia projekteja. Hyvin on kaikki käynnistynyt täällä Englannissa, vaikka ujostelen edelleen todella pahasti puhumista. Olen yliopistoni ensimmäinen suomalainen taideopiskelija koskaan ja nähtävästi myös ainoa taidevaihtari tänä vuonna. Mielenkiintoinen … Lue loppuun

Kategoria(t): Elämää | Kommentoi

Ennen lähtöä

En ole aikoihin kokenut tälläistä jännitystä. Naisena esiintyminen avajaisissa tai maailman kauneimman tytön pyytäminen ulos ovat pikkujuttuja verrattuna yksin vaihtoon lähtemiselle. 20:50 lähtee juna Pieksämäeltä ja saavun Helsinki-Vantaan lentoasemalle 01:30. Lähtöselvittelyyn pitää olla valmiina aamukuudelta, joten seuraavana yönä tuskin nukun … Lue loppuun

Kategoria(t): Elämää | Kommentoi

Goodbye Finland

Savonlinnan maakuntamuseoon on syksyn ajan käynnissä teoshaku, jota varten olen maalannut muutaman akvarellin. On aika epätodennäköistä päästä näyttelyyn mukaan, koska teosehdotuksia tulee kymmeniltä hyvin nimekkäiltäkin taiteilijoilta. Ja tosiaan, meikäläinen lähtee keskiviikkona Englantiin opiskelemaan taidetta vuodeksi. Olen suunnitellut vaihto-opiskelemaan lähtemistä jo … Lue loppuun

Kategoria(t): Elämää | Kommentoi

WIFT-logot

Otin kesällä osaa Women in Film & Television Finland ry:n järjestämään logokilpailuun, jonka voittajasta olisi pitänyt jo tulla tietoa elokuun lopulla. Omat ehdotukseni logoiksi alla.

Kategoria(t): Elämää | Kommentoi