Vaihtarina

Julkaisin tämän videon YouTubessa jo kaksi kuukautta sitten, mutta luultavasti kaikki blogin seuraavat eivät ole sitä vielä nähneet. Videon alapuolella muutamia kuvia yliopiston kampuksesta.

University of Readingissa opiskelee yli 18 000 opiskelijaa. Taidelinja on vain yksi pieni linja muiden joukossa, joka kestää käsittääkseni neljä vuotta. Aloitin ykkösten leirissä, jossa on noin 30 opiskelijaa. Taidelinjan rakennus on toiminut aikaisemmin sairaalana, jonka huomaa pitkistä käytävistä ja ankeista studiotiloista. Viimeisen vuoden opiskelijoiden käytössä on rakennuksen suuret ja upeat näyttelytilat. Näyttelyt vaihtuvat melkein kuukausittain, joten tästä syystä koululla kannattaa muutenkin aina piipahdella.

Alla kuvia lokakuulta. Englannissa on ollut mielettömän kesäistä pitkälle marraskuuhun. Edelleenkään lumesta ei ole ollut mitään tietoa, sitä kuulemma alkaa satelemaan vasta tammikuun puolella.

_MG_1542 kopio _MG_1552 kopio _MG_1549 kopio

Ja loppuun vielä kuva meikäläisestä Bracknellin metsässä. Minusta on tullut oranssitukkainen blondi, kun en ole yli puoleen vuoteen hiuksiani värjyyttänyt. Olen vasta nyt tajunnut, että oma väri on paras väri. 🙂

Joni metsässä

Mainokset

Tietoja Teräskäsine

27-vuotias oman tiensä kulkija, joka tykkää piirrellä sarjakuvia ja fanittaa Nintendoa. Sarjakuvien lisäksi maalaan akvarelleja ja kuvaan myös videotaidetta. Tilauspyynnöt voit lähettää osoitteeseen ahonen12@gmail.com
Kategoria(t): Elämää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.